Itselläni on jo toinen yksilö kyseistä reppua käytössä.
Hinta-laatu on erittäin kohdallaan, vaikkakaan ensimmäinen reppu ei kestänyt ihan hirveän pitkään käytössä.
Taskuja löytyy sopivasti ja isossa osastossa on sopivasti jaettu tila läppärille ja interfacelle, jota itse kuljettelen melko vakiona mukanani. "Täydessä lastissa" kuitenkin alkaa laatu hieman tulemaan vastaan, eivätkä repun remmit ja kantokahva enää vaikuta kovin tukevilta. Pidempi olkapäähihna kuitenkin on vähän jämäkämmin kiinnitetty repun "runkoon", joten siitä uskaltaa kantaa painavampaakin lastia.
Nykykännyköille ei löydy oikein järkevää koloa, mutta vanhemman mallisille kännyköille löytyy sivusta oma tasku. Myös piuhat ja muut pienemmät romut saa yleensä melko näppärästi sijoitettua aina johonkin koloon, eikä ikinä ole tarvinut raahata erikseen kasseja tai pusseja mukana pieniin nauhoitussessioihin. Mikkipiuhat ja pidemmät vihkat sitten toki tietenkin erikseen...
Yleisesti ottaen työn laatu on ihan kelpoa. Ainoa heikompi kohta on itse remmien yläpuolen kiinnityskohta, joka on huonosti tuettu ja siksi kovin helposti repeävä. Omassa ensimmäisessä yksilössä juurikin tämä repesi ja siksi uusi oli hommattava.
Näistä joistakin pikkuvioista ja isommasta huolimatta pidän tätä reppua hyvänä ostoksena ja kehtaan sitä muillekin suositella. Hinta-laatu on hyvä ja astetta kevyemmällä kantamuksella reppu kyllä kestää roudaamista ihan hyvin.