A
Pieni mutta tehokas
Tämä tuli hommattua oikeastaan vain yhtä keikkaa varten, mutta sittemmin sitä on tullut muissakin yhteyksissä käytettyä. Pienille lavoille riittävän tehokas luomaan pientä tunnelmaa, kunhan ei odota laitteen puskevan sumua jatkuvalla syötöllä. Käyttöääni ei esiintymistä haittaa ja pienikokoisena myös pieniruokainen sumunesteen osalta. Laitetta käytetään piuhan päässä olevan napin välityksellä, piuhassa on tarpeeksi pituutta ettei tarvitse laitetta jaloissa pyöritellä, sen sijaan virtajohto voisi pidempi olla. Kaukosäätimessä on myös tarpeeksi voimakas magneetti että sen saa vaikka mikkiständiin sillä kiinni. Kyllähän tuota voisi myös jalalla painaa, mutta muovisen kuoren kestävyys tällöin hiukan arvelluttaa.
2
1
Raportoi ongelmasta
t
näppärän kokoinen
Toimii pienissä tiloissa ja lavoilla ihan mainiosti. Tosi pieni kulutuksinen nesteen osalta ja kaukosäätimessä sopivan pitkä johto että voi sijoitella sopivaan paikkaan.
0
0
Raportoi ongelmasta
P
Kunnon rautaa
Laadukkaan ja kestävän oloinen laite.
0
0
Raportoi ongelmasta
TA
Pieni tehopakkaus
Tilasimme tällaisen pienen Stairvillen ns. hätävarasavukoneeksi ja yllätyimme todella positiivisesti laitteen käyttöominaisuuksista. Laitteen pienestä ja sirosta koosta huolimatta savua tulee reilusti ja kone myös lämpenee nopeasti toimintakuntoon. Vielä kun paketissa olisi mukana edes liraus savunestettä niin tämä olisi täydellinen.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Kelpo kapistus
Ostin savukoneen pitkälti ihan vain omaksi iloksi, vaikka varasavukoneena olisi myös tarkoitus käyttää. Savukone toimii hyvin pienissä tiloissa ja kykenee tuottamaan tarpeeksi savua 25m2-50m2 kokoisiin huoneesiin/tiloihin. Miinusta laitteesta on vaikea löytää kun ottaa huomioon sen hinnan, mutta itse olisin kaivannut hieman jämäkämpää korkkia nestesäiliölle, vaikka nykyinenkin hommansa hoitaa.
0
0
Raportoi ongelmasta
A
Good for indoor photography setups
Decent fog output for small indoor areas. Easy to adjust the output via foot pedal.
Excellent price performance ratio.
Excellent price performance ratio.
0
0
Raportoi ongelmasta
J
Kotibileisiin sopiva savukone, toimii kuten pitääkin. Ehkä 50m2 huoneen saa sopivan usvaiseksi.
0
0
Raportoi ongelmasta