Tarkistetaanko tuotteet ennen lähetystä?

Kokemuksesta tiedämme, että asiakkaamme haluavat mieluiten avaamattomia laatikoita. Joskus lisäämme englanninkielisiä manuaaleja laatikoihin, mutta normaalisti kaikki kulkevat lävitsemme avaamattomina.

Lähettämömme laittaa matkaan parhaillaan noin 5000 pakettia päivässä joten kaikkien tuotteiden läpikäynti olisi myös valtava urakka.

Kitarat ovat kuitenkin jossain määrin poikkeus. Teemme satunnaisia pistotarkastuksia varsinkin omiin Harley Benton-kitaroihimme laadunvalvonnan nimissä. Hienosäädöt jätämme tietysti sinulle oman makusi mukaan tehtäviksi.

Jos jostakin syystä saat avatun paketin, on kyseessä yleensä tuote, johon me tai maahantuoja on lisännyt manuaalin. Joskus on voinut käydä myös niin, että ainut tapa vastata asiakkaan kysymykseen tuotteen oheistuotteista on edellyttänyt paketin avaamista tiedon tarkastamiseksi.

Koska pyrimme aina toimittamaan tilaukset mahdollisimman nopeasti ilman ylimääräisiä viiveitä, kyseessä saattaa olla myös uudenveroiseksi katsottu asiakaspalautus, jos täysin avaamattomia tuotteita ei ole juuri sillä hetkellä varastossa. Nämäkin tuoteet on tarkistettu ja niillä on samat takuuajat ja palautusoikeudet kuin täysin avaamattomilla paketeilla. Tämän lisäksi voit vaihtaa tällaisen avatun paketin täysin uuteen (jos saatavana) 14 päivän aikana.

Lisäkysymyksissä mailaa suomeksi osoitteeseen informaatio@thomann.de.

Yhteydenottokeinot